Onko perushuolto kunnossa?

Kun lapsi kiukuttelee, tarkistamme ensin perusasiat: oletko nälkäinen, väsynyt tai ollut liian kauan ruudulla? Ymmärrämme, että lapsen fyysinen olotila tai tarve vaikuttaa tunnetilaan. Me aikuiset odotamme kuitenkin itse käyttäytyvämme ja voivamme hyvin, vaikka olisi nälkä, pääkipua, huonosti nukuttu yö ja kuukautisetkin alkamassa. Tällaiset odotukset ovat epärealistisia ja aiheuttavat ihan turhia itsesyytöksiä.

Päivittäinen kehon ja mielen perushuolto unohtuu helposti tai jää muiden ’tärkeämpien’ asioiden jalkoihin. 

Perushuollon laiminlyönti aiheuttaa tunnehaavoittuvuuden lisääntymistä kaiken ikäisissä ihmisissä ja molemmissa sukupuolissa. Ruokailun ja taukojen unohtaminen, yöunista nipistäminen ja ulkoilun/ liikunnan vähentäminen aiheuttavat meille fyysistä kuormitusta. Psyykkinen kuorma taas lisääntyy, kun töissä on kiirettä, puolison kanssa riitaa tai olet vaikkapa muuttamassa uuteen kotiin. Haasteet kertautuvat, jos on sekä fyysisen, että psyykkisen kuorman alla.

Psyykkisiä kuormitusta on hyvä oppia tunnistamaan ja sitä voi esim. mindfulness-harjoituksilla alentaa. Viisas myös ennakoi: jos tietää, että on tulossa kuormittava ajanjakso, voi laittaa kalenteriin palautumispäivän tai varata jo valmiiksi ajan kehohoitoon, hierontaan tai muuhun palauttavaan hetkeen.

Etenkin fyysiset kuormitustekijät ovat sellaisia, että niiden eteen voimme tehdä paljon helpottaaksemme omaa oloamme. Kun teemme joka päivä jotain hyvää itsellemme, pientäkin, pysymme elinvoimaisina ja joustavina elämän mutkissa.

Kun sinulla on siis seuraavan kerran kurja olo, kysy itseltäsi: Onko perushuolto kunnossa? ( Olenko väsynyt? Nälkäinen? Olenko ollut liian kauan ruudulla? Mitä kehoni ja mieleni kaipaa tänään?)

Huomaan itsessäni, että tämän ikäisenä (yli 40 v.)  perushuollon laiminlyönti ei vaan enää onnistu. Keho ja mieli menevät varsin pian tukkoon, ellen pidä itsestäni huolta. Kyse ei siis ole siitä haluanko tehdä päivittäiset harjoitukseni,  jos en tee, tiedän, että kärsin.

 

Oma päivittäinen perushuoltoni sisältää:
–    Aamujumppaa (Asahi / Qigong)
–    Ulkoilua
–    Meditaation

Tämän lisäksi yritän syödä säännöllisesti ja oman kehotyyppini mukaan. En ole tämänkään asian kanssa ehdoton, vaan riittää että pidän rutiinista kiinni noin 80% ajasta.

Harjoitus: Tee itsellesi perushuoltosuunnitelma ja noudata sitä viikon ajan. Tarkkaile miten tämä vaikuttaa mielialaasi ja vireystilaasi.  Liika vaativuus voi aiheuttaa psyykkistä kuormaa, joten aloita mieluummin pienesti, vaikkapa 3 minuutin harjoituksella ja tee siitä päivittäinen tapa.

Lähde / Perushuollon käsite: Katja Myllyviita, Tunne Tunteesi


Mindfulness & Asahi-harjoitustunti tiistaisin klo. 17-18 (Teams) 2.2.2021 alkaen 

Tunnin aikana teemme helppoja ja rentouttavia Asahin ja Qigongin liikkeitä sekä 1-2 mindfulness-harjoitusta. Mindfulness-harjoitukseen on usein helpompi keskittyä, kun keho on rennompi ja saanut liikkua hieman. Tämä tunti on sinulle, joka haluat pitää kehon ja mielen hyvinvoinnista huolta – mukavalla ja rennolla tavalla. Tunnilla ei tule hiki, sillä liikkeet ovat tosiaan hitaita ja helppoja. Tunti sopii kaiken kuntoisille.

Tunnin teemat ja harjoitukset vaihtelevat, joten mukana on sekä uusia, että osalle tuttuja harjoituksia. Olet tervetullut mukaan harjoittelemaan, olitpa mindfulness-konkari tai vasta-alkaja, on vaan mukavaa, kun on erilaisia ihmisiä koolla. Ryhmä kokoontuu aluksi 5 kertaa ja jatkaa koko kevään, jos vaan intoa ryhmässä riittää 😊

Olemme kokeilleet mindfulness-harjoitustuntia etänä ja se on saanut paljon positiivista palautetta. Täytyy myöntää, että minulla oli uskomus, että etätunti ei toimi niin hyvin, mutta sepä osoittautui vääräksi! Osallistujat ovat näyttäneet hyvin levänneiltä ja rennoilta tunnin jälkeen ja ryhmässä on mukava tunnelma, siksi ryhmän nimi olkoon ’Rentoryhmä’

Haasta ihmeessä myös ystäväsi mukaan harjoitteluun, voit jakaa viestin ja kutsun myös hänelle. Mukaan voi tulla myös kesken kauden.

Tarjoan uusille osallistujille ensimmäisen kerran maksutta, jonka jälkeen hinta on 10€ / kerta. Laita minulle sähköpostia / tekstari, jos innostut tulemaan mukaan.

Maksu: Voit maksaa 1-5 kertaa verkkokaupan kautta, sen mukaan kuinka monelle kerralle osallistut. Maksun voi hoitaa myös tunnin jälkeen.

Klikkaa maksamaan tästä:  https://holvi.com/shop/mindfulpause/product/49cba7041abe833a59e5c424f7611b7e/

Jos haluat tulla mukaan ryhmään, mutta taloudellinen tilanteesi estää osallistumisen:
Voit maksaa sen minkä pystyt, vaikkapa -50% hinnasta tai voit osallistua maksutta.
Minusta on tärkeää, että teemme yhdessä ryhmänä harjoituksia. Pidämme näin itsestämme ja toisistamme huolta tänä haastavana aikana.  Hyvä kiertää kyllä luonnostaan eteenpäin.


ROSEN-METODI

Rosen-terapiassa hoidetaan sekä kehoa, että mieltä. Moni kokee olon hoidon jälkeen rennoksi ja monella tapaa helpommaksi. Olet lämpimästi tervetullut hoitooni, ihan juuri sellaisena kuin olet. Käytämme hoidossa maskeja, ellei erityistä estettä siihen ole.

Varaa aikasi kätevästi tästä: https://vello.fi/pause/

Esimerkkejä rosen-hoitojen vaikutuksista:

  • rentoutuminen ja hengityksen vapautuminen
  • tunteiden tunnistaminen
  • fyysiset kivut ja kireydet vähenevät
  • itsetuntemus lisääntyy
  • omat rajat selvenevät
  • yleinen hyvinvointi ja luovuus kasvavat
  • omien tarpeiden ja uusien valintamahdollisuuksien löytäminen

Lämpimin terveisin,

Hanna

Hanna Vesalainen
mindfulness-ja asahi-ohjaaja
rosen-terapeutti / harjoitusjaksolla
+358 44 240 2719
hanna.vesalainen@pause.fi
www.pause.fi
https://www.facebook.com/pause.fi/