Arjen voima ja aloittelijan mieli

Arjen voima on rutiineissa ja tavallisuudessa. Muistan hyvin ajan, jolloin tuo lause sai minut irvistämään. Nuorempana kaipasin enemmän ja kaikkea: seikkailua, vaihtelua, uusia kokemuksia. Tavallinen ei riittänyt, piti olla mieluummin erityistä, enemmän ja parempaa. Kyllä minä seikkailla tykkään edelleen, mutta nyttemmin löydän ilon ja ihmettelyn hetkiä myös arjen keskeltä.

Kriisissä voimme saada rauhaa ja voimaa meille tutuista asioista. Vaikka elämä on epävarmaa, on aika varmaa, että kotityöt eivät lopu. On siivottava, laitettava ruokaa, pyykättävä ja tiskattava. Suhtaudumme silti arjen askareisiin aika penseästi: pakko_tehdä_taas_kotitöitä.

Mieli halajaa jatkuvasti uusia elämyksiä, vertailee ja kaipaa parempaan. Suurin osa elämästämme on kuitenkin poikkeusoloissakin arkea. Kun istut junassa tai viet pahveja kierrätykseen. Se on täyttä elämää.

Elämän hetket menevät helposti ohi, jos olemme kovin stressaantuneita, kiireisiä tai ajatuksissamme. Monet arjen puuhat ovat niin helppoja ja automaattisia, ettei mieltä kiinnosta olla niissä läsnä: Tiedämme miten keittiö tulee siivota. Tiedämme miltä käveleminen tuntuu. Osaamme solmia kengän nauhat ja tiedämme mitä puoliso tulee sanomaan. Entä jos emme tietäisikään niin paljon?

Asiantuntijan vai aloittelijan mieli?

Asiantuntija tietää miten hommat hoidetaan. Hänellä on usein myös vahva mielipide, miten asioiden tulisi olla. Kun todellisuus ei vastaakaan mielikuvaa, nousee helposti kiukkua, vastustusta tai ahdistusta. Asiantuntijuuden kääntöpuoli on se, että unohdamme uteliaisuuden ja uusille mahdollisuuksille avoimen mielen.

Harjoitellessamme aloittelijan mieltä havainnoimme asioita, kuin näkisimme ne ensimmäistä kertaa. Asiantuntija-mielelle tutut ja tylsät arjen askareet ovat aloittelijalle tuore ja jopa ihmeellinen kokemus. Saatamme huomata asioita, joita emme koskaan ennen ole huomanneet: Saippuakuplasta heijastuvat kasvot, ilmavirran kasvoilla kotiin tullessa tai puolison lämpimän kosketuksen iholla halauksessa. Tämä hetki on ainoa mikä meillä on, ehkä tämä tuoksi, tunne tai aistimus ilmenee vain nyt, tässä ohi kiitävässä hetkessä.

Kun seuraavan kerran kohtaat ihmisen, kokeile aloittelijan mieltä – ja katso mitä tapahtuu. Tai kun tiskaat, pysähdy tunnustelemaan hetkeä ja kokemusta. Miten lämmintä ja tuoksuvaa vesi on, miten yksi kerrallaan astiat puhdistuvat. Tällainen arjen harjoitus on mindfulnessia siinä missä muodollinenkin harjoitus ja se on ulottuvillamme jokainen hetki.

Voit myös kuunnella ohjatun harjoituksen sivuiltani ja ottaa mukaan uteliaan, avoimen ja läsnäolevan mielen: https://pause.fi/index.php/harjoituksia/


Rosen-terapia on kosketusta keholle ja mielelle

Varaa aika kätevästi netin kautta: https://vello.fi/pause/
Tai hanna.vesalainen@pause.fi / p. 044 240 2719
Hoidon hinta 50€/ tunti.

Esimerkkejä Rosen-hoidon vaikutuksista:

• rentoutuminen ja hengityksen vapautuminen
• tunteiden tunnistaminen
• fyysiset kivut ja kireydet vähenevät
• itsetuntemus lisääntyy
• omat rajat selvenevät
• yleinen hyvinvointi ja luovuus kasvavat
• omien tarpeiden ja uusien valintamahdollisuuksien löytäminen


Mindfulness intensiivikurssi, Helsinki, 13.1.2021 alkaen

Kursseille otetaan koronan takia max. 8 osallistujaa, joten varmista paikkasi ajoissa, jos kuulet kutsun. Kurssilla on vielä 4 paikkaa vapaana.

Mindfulness-harjoitukset rauhoittavat kehoa ja hermostoa, stressi lievittyy ja illalla on helpompi rauhoittua nukkumaan. Harjoitusten avulla opimme keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja nauttimaan elämän hetkistä, sellaisina kuin ne ovat. Hyväksymään itsemme ja elämän sellaisena kun se on.

Tämä lähes 40 vuotta tutkittu ja laajasti hyödynnetty menetelmä voi siis todella muuttaa elämääsi.

Uuden taidon opettelu vaatii aina aikaa ja toistoa tarttuakseen – siksi opettelemme tietoisuustaitoja yhdessä ryhmän ja kokeneen ohjaajan kanssa 8 viikon ajan. Moni on kokenut tämän kurssin – ryhmän ja ohjaajan tuen tärkeänä ja voimauttavana. Lue lisää…

Tunnelmallisia marraskuun iltoja ja kynttilän valoa,

Hanna

Hanna Vesalainen
mindfulness-ja asahi-ohjaaja
rosen-terapeutti (harjoitusjaksolla)